In Association with Amazon.com

Choose another writer in this calendar:

by name:
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z

by birthday from the calendar.

Credits and feedback

TimeSearch
for Books and Writers
by Bamber Gascoigne


Paavo Korhonen (1775-1840)

 

Finnish self-taught folk poet, known as "Vihta-Paavo". Paavo Korhonen wrote poems on a wide variety of topics, ranging from the 300th anniversary of Lutheranism in Finland to reflections on "song, beer, and wine," and the "black family of Gypsies, / A people without work, wandering, / Which does not sow nor plough, / Nor reap, nor lay, / Eats their bread like a lazy dog . . . " (from 'Gypsies', Travellers' and peasants': A study on ethnic boundary drawing in Finland and Sweden, c.1860-1925 by Miika Tervonen, 2010, p. 71) Some of  Korhonen's verses were published by Elias Lönnrot as Paavo Korhosen neljäkymmentä runoa ja kuusi laulua (1848). He was remembered as kind and friendly by those who knew him well. Korhonen's perhaps most famous poem is a lampoon on the constable Kokki:

"Ruunun Kokki, Jämsän Kokki, Rautalammin Kokki
reikänuttu, paikkapöksy, takkukarva takki;
Kokki, joka kypsen kysyi, kypsen kyllä tiesi,
kypsen tehdä taitamata, kypsen kyllä löysi. . . ."
(from 'Nimismies Kokista', 1806)

1800-luvun talonpoikaisrunoilijoista puhuttaessa nimenä muiden ylitse nousee usein Paavo Korhonen eli Vihta-Paavo, jota Elias Lönnrot arvosti suuresti. Paavo Korhonen syntyi Rautalammen pitäjällä, Vihtajärven talossa huhtikuussa vuonna 1775. Muita hänen syntyaikaisia tietoja ei juuri ole olemassa - tosin elämänkerrallisia tietoja lapsuudestaan ja nuoruudestaan hän ajoittain esittää runoissaan. Niistä käy ilmi hänen "kotoinen koulunsa talonpojan tarpeheksi", mutta runoilemisen tarve kumpusi hänestä luonnostaan. Ensimmäinen menestyksekäs runo otti aiheensa talonpoikia rahallisesti hyväksikäyttäneestä nimismies Kokista. Hänestä Korhonen kirjoitti ei kostoksi vaan tilaustyönä sittemmin kuuluisaksi tulleen pilkkalaulun: " Ruunun Kokki, Jämsän Kokki, Rautalammin Kokki, / Reikänuttu, paikkapöksy, takkukarva takki". Korhosen nimi levisi runon myötä, ja se aikaansai suoranaisen tilausryöpyn runoilijalle. Pian Korhoselta pyydettiin lauluja häihin, ristiäisiin, talkoisiin ja muihin erinäisiin tilaisuuksiin, niin että hänelle ei aikaa muuhun tahtonut jäädä.

Korhosen muista elämänvaiheista ei paljoa ole tiedossa, vain runoissaan hän saattoi mainita kokemuksistaan, mutta silloinkin vain aihetta sivuamalla. Jokseenkin rauhallista ja tasapainoista elämää Vihta-Paavo näyttää eläneen; sen sijaan viinankäytössään hän ei liiemmin muista runoilijoista eronnut - laulu "Wiinasta" pohjautuukin Korhosen omiin kokemuksiin. Korhosen sanotaan keksineen parhaimmat runonsa ollessaan metsäkävelyillä, kalastusretkillä ja muissa töissä ollessaan. Kotiin palattuaan hän usein antoi jollekin tuttavalleen tehtäväksi kirjoittaa mieleen syntynyt runo - Korhonen viihtyi harvoin kirjoituspöydän ääressä. Korhosen hyvä sivistys näkyy hänen runoissaan: kalevalamittaa, heksametria, daktyylien ja trokeiden vaihtelua ja jopa elegiamittaan hahmoteltua ("Laulu, olut ja wiina"), joskin vielä alkeellista.

Vuoden 1840 lokakuussa kuoli Paavo Korhonen veneeseensä, ilmeisesti sairaskohtaukseen lähellä kotiaan. Korhosen runous nykyaikana uhkaa ajankuvan vuoksi jäädä paikoin pimentoon, mutta aiheen käsittelyn mestaruutta on harva runoilija pystynyt ylittämään. Myös kalevalamitan käyttö on erittäin sointuvaa, se lienee ollutkin hänen vahvin ilmaisukeinonsa.Tosin mitan sointuvuus lienee ollut hänelle vähemmän tärkeä asia. Korhosen runous on hyvä esimerkki siitä, kuinka vähäpätöisempääkin aihetta voi käsitellä kuin uutena rikastuttamalla sitä omilla runokuvillaan. Lopuksi sopii lainata erään suomalaisen runoilijan säkeet Vihta-Paavosta: "Varalle maatumisen jätit meille runokuvasi sun, joka sielussa pysyypi, se vaikka minkä kestää saakin. Ei voisi Suomenmaata kuvitella ilman runojess´ valoa; ei, vaikka sieluun ain´ pyrkii vierasta paloa."

Lisätietoja: Fabian Collan: Paavo Korhonen: Biografiskt utkast (1844); August Ahlqvist: Några drag ur finska litteraturens historia (1852); Elias Lönnrot: Paavo Korhonen - Finlands minnesvärda män 2 (1855-57); Kahdeksantoista runoniekkaa, toim. Kustavi Grotenfelt (1889); Martti Haavio: Paavo Korhosesta, rautalammelaisesta kansanrunoilijasta (Suomi V:2, 1923); Suomen kansalliskirjallisuus 12, toim. E.N. Setälä, V. Tarkiainen ja Vihtori Laurila (1934); Suomen kirjallisuus III: Turun romantikoista Aleksis Kiveen, toim. Matti Kuusi, Simo Konsala (1964); Suomen kirjalijat 1809-1916, toim. Maija Hirvonen (1993); Vihta-Paavon runot ja laulut, toim. Sirkka Makkonen (2001) - Tämän sivun essee Paavo Korhosesta: Teemu Kääpä, 26.11.2001

Teoksia:

  • 'Kolme hengellistä virttä. O! Minun Jumalan. O! Sitä onnettomuutta. Veljet, sisaret kaikki kuin täsä olemme. Annetut Pavali Matin Pojalda Korhoin Rautalammen pitäjästä,' 1799
  • 'Runo mustalaisista,' 1835 ('Om zigenarna', kääntänyt August Ahlqvist, 1852)
  • Paavo Korhosen viisikymmentä runoa ja kuusi laulua, 1948 (toim. Elias Lönnrot)
  • Suomen kielestä neljä virttä, 1848 (kirj. Paavo Korhonen, Pietari Makkonen ja Antti Puhakka)
  • 'Kaksi huvittavaista hää-laulua, kunniallisissa hää-pidoissa laulanut Pavali Martin Poika Korhonen Rautalammen pitäjästä,' 1853
  • Kahdeksantoista runoniekkaa, 1889 (toim. Kustavi Grotenfelt)
  • 'Veljet ja sisaret kaikki,' 1893 (Nåh, bröder allihop!, kääntänyt Elias Lönnrot, 1832)

 

PAAVO KORHOSEN RUNOJA
Nimismies Kokista
Ruunun Kokki, Jämsän Kokki, Rautalammin Kokki,
Reikänuttu, paikkapöksy, takkukarva takki;
Kokki jota kypsen kysyi, kypsen kyllä tiesi,
Kypsen tehdä taitamatta, kypsen kyllä löysi.
Kokki jota koiran juonet kaikki kyllä tunsi,
Kokki jota koplotella miehen taskut taisi.
Ruunun roisto, Jämsän jättö, kowan onnen Kokki,
Rahan kurri, welan herra koko tämä Kokki;
Monen miehen mieltä myöten teki tämä Kokki,
Jolla oli, siltä otti, peijakas kun petti.
Siinä armo sekä hirmu rinnatuksin pantiin,
Että aiwan äänetönnä iso aika oltiin;
Kaikki pere pelästyypi: "mitähän nyt tehdään,"
Kokki kovin wihastuupi: "kyllä se nyt nähdään".
"Elä suutu, hywä herra, kyllä minä annan,
Kun ma katson kassojani, tasan tästä pannaan".
Itse Kokki rahat luki, näitä meillä nähtiin,
Halttunen se wärkit hankki, joilla kirjat tehtiin.
Heti kohta kestinkihin ukko akkoinensa
Kutsuttihin kirkkotieltä, wanhin poika kanssa.
Piti wiedä wiinakannu, josta suuhun saatiin,
Kuiwa ol´ se kahwipannu, mitäs sille taittiin.
Eipä Kokin kestingissä haihtun´t miehen hattu;
Se ol´ harwa wiinaryyppy, joka siellä sattui.
Wiekää weikot welkakirjat, kyllä Jaakko jaksaa,
Yhtä haawaa saatte rahaa, Kokki kaikki maksaa;
Mutta pienet welkamiehet yksitellen menkää,
Ett´ei Kokki, welan herra, paljoutta pelkää!
Weitset, piiput, wiinaryypyt, kaikki hän ne maksaa,
Säkit, kontit, saawit, pytyt, tämä welkasaksa,
Woit ja talit, kenkäparit, waikka mitä otti,
P a l s a r i n se poikinensa ottamassa woitti.
Tämä Kokki Kokin poika Kokin koulut käynyt
Konstillisen Kokin mahdin koulusta on tuonut.
Jämsän joki, Rautalampi tämän Kokin tietää,
Ett´ei tämä Kokki ole, joka puuron keittää.
Kokin pitää pitäjästä ahkerasti ajaa,
Kerustella keittämistä, särwintä ja suolaa,
Muuta kanssa kaikenlaista, josta soppa syntyy;
Kokit ne ei paljon puista, keittohon ne tyytyy.
Suomen kielestä
Suwaitseeko Suomen kansa,
Salliiko Sawon isännät,
Että Suomesta suloinen
Sananlasku lauletahan,
Koska mieli kättä käski,
Käsi kätteli kyneä,
Kynä piirsi puustawia?
Mitäs puustawit puhuivat?
Sitä ne sanoivat silloin,
Kuinka suotta Suomen kieli
Kapaloss´ on kauwan ollut
Lapsen tautisen tawalla,
Niinkuin tuo on nytkin wielä
Sitehissä sitke´issä,
Waikka on jo wanha kyllä.
Eikä taia tullakkana
Siitä miestä milloinkana,
Joka poikki ponnistaisi,
Katkoisi kapalowyönsä,
Jaksaisi jaloin käwellä
Aika miehen askelia,
Päästä päähän pitkän pöyän
Isommille istuimille,
Rinnalle rikasten kielten,
Waltakielten kumppaliksi;
Että wielä wirkamiehet,
Oikeuen omat jäsenet,
Suomen kieltä kirjoittaisi;
Että tuomiot tulisi,
Esiwallan waltakirjat,
Kansan kielellä omalla,
Talonpojan tuttavalla.
Kyllähän kynä tekisi
Suomalaisia sanoja,
Kuin on kuultuna puheesta;
Oppineemmatkin osaisi
Suomen suoria sanoja,
Jos sen antaisi asetus,
Eikä estettä olisi
La´in wanhan laitoksista.
Kylläpä me kyntömiehet
Tuolla aitahan tulemme
Keskenämme kelpolailla,
Waan ei tuta tuomioita,
Wälikirjoja wähiä,
Kuittiamme kuitenkana.
Eikä suuta suuremmilta
Suomi saattaisi pilata.

Lintuset liwertelevät
Kukin äänellä omalla,
Kielellänsä kerkiästi,
Jonka heille äiti neuwoi,
Oma wanhempi opetti,
Pesistänsä pienempinä.
Ei ole sitä etua
Suomen kansalle suwaittu.
Ruotsin kieli on ruwennut,
Joutunut jo ens´alusta
Suomen suureksi isäksi.
Aina sill´ on arwo suuri,
Joll´ on ystäwät yläiset,
Sukulaiset suuret muutkin,
Sanotaanpa Saksan kielen
Ruotsin heimoa olewan.
Mistäs on sukua Suomen!
On wähän Wirossa wielä
Aiwan arvossa samassa,
Ett´ei kouluissa kysytä,
Akatemioiss´ anota.

Meill´ on Suomen suuri äiti
Turku, tuttawa isoilta;
Siell´ on räntistä räkännyt
Walkeutta wanhemmille
Suomalaisille suwuille,
Aina ratki runsahasti,
Kaikite satoja kaksi,
Wuotta kahtako wajaalle;
Siell´ on selwä Suomen kieli
Laitettu jo lapsillenkin
Aina autuuen opista;
Waan ei pääse päätöksissä,
Eikä tule tuomioissa
Talonpojan tuttawaksi.
Mitäs wielä wiimeiseksi
Suomen puolesta puhumme?
Jos ne herrat Helsingissä,
Suuren oikeuen omaiset
Antaisi luwan lujimman,
Wuoron wuoltulle sulalle,
Että tuomiot tulisi,
Wälikirjat kaikellaiset
Kansan kielellä omalla,
Talonpojan tuttawalla;
Sitte sihtierit tekisi
Halaistulla höyhenellä
Samallaisia sanoja,
Kuin on suullakin sanottu.
Jopa pispatkin pitäisi
Suomen kieltä suurempana,
Kaikki pappimme paremmin,
Kirkkoherrat kiiwahammin
Tuohon tuumahan rupeisi,
Kirjoittaisi Suomen kieltä,
Wielä muutkin wirkamiehet
Kansan kieltä kannattaisi.
Se on suomeksi sanottu
Suomalaisten suosioksi.
Wiinasta
Kuules wiina kun ma laulan,
Kuules, putelli, puheeni!
Empä moiti mahtiasi,
Enkä woimias wähennä:
Olet kyllä oiwa ruoka,
Siiwosyöjälle suloinen,
Joka ryypyn ryyppäjääpi,
Harwoin kaksi kallistaapi,
Kolmannest´ ei konsa huoli.
Kuinka kultainen kuleksit,
Herran lahja heilukselet
Syämessä syömättömässä,
Eineryyppynä esite
Annat aamusta warahin
Ruokalystin ruumihille.
Waan jotk´ owat ystäwänä
Suunsa kanssa suuttumatta,
Hankkiwat halulla siihen
Kaikin aioin kaatamista,
Niillen on isänsä ollut
Wiina warsin waarallinen,
Eikä se sukua katso,
Eikä säätyä eroita.
Teki se ennen tengan reiän
Talonpojankin powelle;
Potkaisi se porwarinkin
Kauppakaaret kallellensa.
Saawutti se saarnamiestä,
Pani walmihin papinkin
Uuellehen teinin teille,
Lipan leualta pu´otti,
Laulatteli lukkareilla
Wäärän wirrenkin wälistä.
Toimittaapi toisen kerran
Tuomaritkin tuhnioiksi,
Lautamiehet laitteleepi
Juttumiesten mieltä myöten:
Käymähän käräjämiesten
Urkun kautta kaiket öiset,
Josta sitte päiwän päällä
Kyllä torkkuwat tuwissa,
Oikeutta istuttaissa, -
Wirta waihtui kohmeloksi,
Oikeus unennäöksi.
Se se seppiä pilaapi,
Suutaria, räätäliä,
Äkäiseksi ärryttääpi,
Wiepi tukkanuottasille.
Wielä waimotkin wetääpi
Penkin päähän pyllyllensä;
Lakki päästä pyörähtääpi,
Pois nokka nenän kohalta,
Joita varjele Jumala
Näkemästä, kuulemasta!
On outo nähä näkewän,
Kumma kuulla kaukaisenkin.
Wasta minä wanhoillani
Oiwalsin tämän asian,
Kuinka kunnia meneepi,
Aleneepi miehen arwo,
Kaikki rakkaus katoopi
Entisiltä ystäwiltä,
Miesi welkahan weäksen,
Jota ryyppääpi rysyltä,
Wiinan wiljasta elääpi
Monet päivät pääksyttäsin.
Maailman makea seura,
Tapa wanha tarttuwainen,
Jot´ ei arwata alusta,
Saapi semmoiset wahingot.
Sill´ on sielulla enemmän
Tekemistä tuonelassa.
Kun on kuolema tukinnut
Kulkun kuohuwan peräti,
Wettä wiepi wiimeiseksi,
Hunajasta ei hän huoli,
Eikä wiinoja walitse.
Yksi on ankara asia,
Joka täällä tutkintoa,
Waroitusta wahwempata
Ihmisiltä ansaitseepi.
Kun jo kaswawat musikat
Kaksin kupin kaatelewat,
Ett´ei matkoilla ewähät
Eikä määrätyt rahaset
Kestä keskitiehenkänä.
Kunpa häntä kuusin markoin
Poika pikkuinen paneepi,
Siewä siit´ on sitte tulla
Kolmen taalerin kohalle,
Tott´ on tolppa irtanaissa,
Eikä lou´usta lukua,
Wähä riksistä rätinki.
Uskaltaapa ukko wielä
Toisellensakin tokaista:
"Ele ystäwäin, pakene!
Seisoksele näillä seu´uin,
Niin saat suuhusi sinäkin;
Minä annan aika ryypyn,
Enkä heitä huomeneksi."
Annas aika aamun tulla,
Miehellä on toinen mieli,
Kuitenkin kulungin tähen
Miesi päältänsä puhuupi,
Haikeasti haasteleepi:
"Waikkas jo, kipeä kallo,
Tahot harmista haleta;
Empä säästä sittenkänä,
Totta maksan minkä jaksan.
Tuolle taaleri tuleepi,
Tolppa toisella kohalle,
Koko loutu kolmannelle;
Waan ei warsin nyt ruweta
Kuitenkana kuolemahan,
Wielä on wiinoa kylässä,
Wielä sittenkin siwallan
Koko korttelin welaksi:
Autas, weikkonen, wähäsen!
Toiste maksan, jos ma jaksan."
Aiwan on asian kanta
Tällä lailla, lapsukaiset!
Minä sen toeksi tieän,
Ett´ olen itse´kin ollut
Taipuwa tähän tapahan,
Saanut semmoiset wahingot:
Terweys on turmeltuna,
Kaikki rikkaus kaonnut,
Matti taskussa makaapi.
Tällä suututin sukuni,
Esiwaltani wihoitin,
Näytin itseni olewan
Hyvänsuowille suruksi,
Irwihampaillen iloksi.
Olkohon opiksi muille
Jotka saanewat sanoa:
"Muita on mies opettanunna,
Itse oli oppimaton!"
Suomalaisen kirjallisuuden seuralle
Soisin Suomeni hywäksi,
Kaupunkini kaunihiksi, -
Sananlasku sangen vanha,
Mutta wielä muistettawa.
Kyll´ on Helsingin kylässä
Ajastaikoja asuttu
Wissiinkin satoja wiisi,
Waan onko wähän wajaalle
Eli päälle pikkuruisen,
Empä tuota tarkoin tieä.
Waan ei ennen Helsingissä
Sija ollut oppineitten,
Koti korkeasukuisten,
Istunta isojen miesten;
Oli Turku toimellansa,
Koulun korkean kotina.
Siinä oli oppihuone,
Aikansa akatemia,
Paikoille pari satoa,
Kyllä kymmentä wajaalle.
Waan se Suomen suuri äiti
Turku tuli turmiolle
Tuimassa tulipalossa,
Rikki rinnoilta repesi;
Niin silloin nisätkin kuiwi
Äi´iltä imettäwältä.
Lapset laajalle hajoili,
Isät kulki itkusilmin
Kohen päiwän koittamista,
Auringon ylenemistä,
Saiwat sijan Helsingissä,
Niinkuin Lothi muinoin löysi,
Zoarissa sai sijansa,
Tultuaan tulipalosta
Sotomasta sorretusta.
Filosohwi, suuri wiisas,
Plato laittoi ensimmäisen
Akatemian, aloitti
Kreikanmaalla mainolla;
Osti maata maksun eistä,
Akatemolta lunasti,
Johon koulunsa kohensi,
Alusti akatemian.
Siitä saiwat sitte muutkin,
Alkunsa akatemiat.
Saksan maill´ on ennen saatu,
Sitte Ruotsissa ruwettu,
Wiimein saatu Suomessakin
Jo sija sille nimelle.
Suokohon Jumala suuri
Aina kunnian asuwan,
Herra´uen Helsingissä,
Liiton arkin liikkumatta!
Että oikeus olisi
Warsin wahwa ja totinen,
Että oppi onnellinen
Olis oppihuonehissa,
Wielä muuta wiisautta
Mielimäärältä mitata;
Koska se on pääksi pantu,
Suomen ruunuksi ruwennut,
Korotettu keisarilta.
Suuri kiitos, suuret herrat,
Wiisa´uen wiljeliät,
Toimen totiset jäsenet!
Waikka kielet korkeatkin
Kylläpä joka kylässä
Aiwan tälläkin ajalla
Olis työtä Toiwosellen,
Ehkä wielä Elsallenkin.
Sangen on sanat somasti
Joka miehen mieltä myöten
Siihen pantuna sisälle.
Wälistä lukian luonto
Wesisilmäksi wetäypi,
Toisin paikoin taiwuttaapi,
Liikuttaa lukian luonnon
Hypätä hywille mielin.
Se paras papin rukous
Herättääpi harta´uen;
Se Suomen paras patina
Syäntä sytytteleepi,
Kaikki käypi kaunihisti:
Jost´ on kiitos kirjoitettu,
Sanottu Sawon ukoilta
Teille, taitawat tekiät,
Hywät herrat Helsingissä!
Empä tieä, enkä taia
Tehä teille kumminkana
Parempata palkintoa
Laitetuista lahjoistanne.
Muistojuhlasta
Tuli taas kynälle kyyti,
Wuoro wuoltulle sulalle,
Halaistulle höyhenelle!
Pännä pistetty läkissä
Muistomerkkiä tekeepi
Kansan kaswawan etehen,
Tulewaisten tunnustella,
Juhlan julkisen piosta,
Johon Keisari kehoitti,
Suuriwoipa, woimallinen,
Waltias Wenäjän maalla.
Kun oli kulunut kaikki,
Lokakuu lopulle käynyt,
Wuonna kun on kirjoitettu,
Tullunna tuhannen päälle,
Saatuna sataa kaheksan,
Siihen seitsemän lisäksi
Toisen kymmenen kulua:
Silloin siunattu solenni,
Juupelijuhla julkisesti
Wietettihin wielä kerran.
Esiwalta ensin kaikki,
Herrat oikeuen omaiset
Sitä suurella ilolla,
Kuuluttiwat kunnialla.
Sitä pispatkin pitiwät,
Rohwessorit ja rowastit,
Kaikki myöskin kappalaiset,
Apulaiset aiwan kaikki
Hengellisellä halulla.
Kutsuiwat kokohon ensin
Seurakunnat selkiästi,
Aiwan aamusta warahin.
Kaunistiwat kirkot wielä
Warsin kynttilän walolla.
Itse päällensä pukiwat
Juhlawaattehet walitut;
Sitten astuiwat sisälle
Heti Herran huonehesen,
Woimalla warustetulla
Seurakunnalle selitit,
Ilmoittiwat ihmisille
Opin oikian menoista,
Jonka tohtori totinen,
Julkinen Jumalan pappi,
Lutherus lujaksi laitti
Kaupungissa kaukaisessa,
Wittenbergissä perusti.
Paljon siitäkin puhuiwat,
Kuinka kunnian Jumala
Hänen woimalla warusti,
Lahjoitti lawean tieon
Hengellisissä hänelle,
Pani paljon uskallusta,
Rohkeutta runsahasti
Yli paawin ylpe´yen;
Apulaisen antoi wielä
Melanktonin mainittawan.
Rämät tohti toimellansa
Wastoin paawia puhua,
Setä Tetselin tekoja,
Niin myös Samsonin samalla,
Jotka oli paawi pannut,
Synnin kaupalle sysännyt;
Rikoksistapa rahoja
Piti Tetselin tekemän,
Että wielä eeskinpäini
Saapi synnissä eleä.
Monta muuta kauhistusta,
Takaisiakin tapoja,
Muita munkkien menoja,
Joita ei kynällä joua
Panemaan paperin päälle
Oppimaton ollenkana,
Kun ei oppinut osanne
Paawin juonia jutella.
Katosi kylistä kirjat,
Katosiwat kaupungeista,
Ei saatu sitä lukea,
Wähän kuulla kirkossakin,
Eik´ ajalla muutamalla
Saanut saarnata kukana
Siinä selwässä walossa,
Jonka Jesus jätti meille.
Waan koska herätti Herra
Tämän sankarin syämmen,
Josta sillon saarnattihin;
Tämä saatti saarnoillansa
Ristikunnat rikkahiksi,
Antoi raamatut awata,
Laittoi lapsillen osansa,
Kirjat kaunihit kätehen,
Joihin kuitenkin käsitti
Kaikki ankarat asiat.
Siitä on nyt siirtynynnä,
Kulunut satoa kolme
Ajastaikoa alusta,
Koska tohtori totinen,
Lutherus lujasti päätti
Paawin wallasta wapaasti
Saarnata sanan Jumalan;
Jonka opin onnellisen,
Jonka toiwotun totuuen
Kohta Kustawi kuningas
Otti wastahan ilolla,
Kahen kansa suosiolla.
Kaarlo sitte kaunihisti,
Isän kuoltua kuningas,
Sääyt kutsutti kokohon,
Jotka warsin wahwistiwat
Lasten lapsien hywäksi
Uuen opin Upsalassa.
Näistä syistä on näkynyt
Kuninkaille kuuluisille
Ruotsin wallassa wapaassa
Juhla julkinen raketa,
Ristityille riemupäiwä,
Jonka Jumala sowitti,
Että me eläwä kansa
Sa´an yheksännen ajalla
Saimme jo kahesti kuulla
Juupelijuhlan wietetyksi.
Ei tämä eläwä kansa,
Tuskin myös tulewa kansa,
Saane kuulla kutsuttawan
Solennille soitettawan.
Asiat on aiwan suuret,
Joista puhuman pitäisi;
Waan on puhe puuttuwainen,
Yksinkertainen yritys.
Mustalaisista
Suku musta Mustalaisen,
Kansa laiska kiertolainen,
Jolla on se outo kieli,
Kansan kaiken tuntematon,
Jot´ ei kouluissa kysytä,
Oppihuoneissa osata;
Sitä äänellä isolla
Aiwan pulskasti puhuwat,
Röyhkeästi röykyttäwät.
Suku musta Mustalaisen,
Kansa työtön, kulkewainen,
Jok´ ei kylwä, eikä kynnä,
Eikä niitä, eikä leikkaa,
Leiwän syö kuin lemmon koira,
Pitääpi palat paremmat,
Kuin se wanha waiwannähnyt,
Joka wääntääpi wäkehen,
Työtä työntääpi hikehen.
Kun on mailla Mustalainen,
On waolla warkahia,
Kun on Tattari talossa,
On walehet wallan päällä;
Ruoska tullessa tupahan,
Kalu julma kainalossa
Warsin tappelun waralla.
Mitäs äijä äyhkäiseepi?
Hewoselle heinät ensin.
Akka, mitäs se sanoopi?
Siitäkö sialle ruoka,
Piimäpytyt itsellensä,
Lihat leiwät lapsillensa;
Siitä willat wiimeiseksi,
Pellawatkin päälle wielä.
Siin´ on ensin siunaukset,
Lohulliset loilotukset,
Kirouskin kiirehesti,
Kun ei käyne mieltä myöten.
Suku musta Mustalaisen,
Kansa laiska, kiertolainen:
Miehet on mitättömiä,
Akat on awuttomia.
Mikä miehistä parahin,
Kutsutaan se kuohariksi,
Sanotahan salwuriksi:
Mutt´ ei miestä milloinkana
Muuhun ollut ollenkana
Tässä laiskassa lajissa,
Koko konnassa suwussa.
Muuan akka Mustalainen,
Koska kortilla powaapi,
Talonpojan tyttärille,
Ennustaa hywän elämän,
Naimaonnen oiwallisen,
Saapi niiltä suuret palkat;
Se on akoista apua.
Kysyppä kylän ukoilta,
Mist´ on muona Mustalaisen,
Mistä kaikki waatewärkki,
Koreutensa kotoisin?
Heill´ on kyllä herrasnuttu,
Mutt´ on mustalaiskujeita;
Heill´ on paita palttinasta,
Waan on alla narrin nahka;
Heill´ on wielä herrashuiwi,
Waikk´ on kohta korpin kaula,
Korpin kieli, korpin mieli,
Kokonansa korpin luonto,
Roikumahan, raikumahan,
Omin luwin ottamahan.

Suku suuri Mustalaisen
Siew´ on kyllä siittämässä,
Nuorna naimahan nopea.
Kuret niitä kuuluttawat,
Siit´ on wiiassa wihitty,
Waipan alla wahwistettu,
Yksi ensin, toinen sitte,
Mikä milloin, kuka kulloin
Waihtokaupoissa walittu.
Ihme on isäni ollut,
Minun kumma mielestäni,
Kuinka kauwan kansakunta,
Esiwalta woimallinen
Sietääpi sitä sukua -
Miehiä mitättömiä,
Akkoja awuttomia -
Kulkemassa, kiertämässä,
Puistamassa, paistamassa,
Wiemässä, warastamassa,
Omin käsin ottamassa;
Ett´ei kiellä kiertämästä,
Neuwo niille muuta työtä,
Opeta ojaukoiksi,
Sotamiehiksi sowita.
Häälaulu
Noh, miehet, miehet, weikkoset!
Näin näitä häitä juodaan:
Lopussa wiel´ ei entiset
Ja toista aina tuodaan.
Waan ei täällä kauwan eletä,
Ei päälle tämän päiwän,
Jos ei waan poikia laiteta
Kihloja kylään wiemään.
Siis laita pojille naiminen
Niin pian, kuin he täyttää
Wiis wuotta päälle kymmenen,
Jos kohta pieniksi näyttää.
Ei sitte puutu pitoja,
Jos muutoin onni seuraa;
Woi tyhmät pojat jotk´ ei nai,
Piiatkin teille nauraa.
Miks ette liiku liukkaammin
Näin aika asioissa,
Ja puhu piioille siewemmin,
Kuin huokii teille tuossa?
Sanoisin wielä sanoja,
Jotka toisiansa wastaa,
Ja eiwät olisi wanhoja,
Jos noita kuulla lystää.
Waan ell´ei ensin ehdolle
Nyt panna palowiinaa,
Niin minä sanon miehille:
Olkoonpa se jo sinään.
Tämäpä ompi kulkulle,
Kuin rattahille ihra;
Nyt laulu lankee nuotille
Eik´ yhtään kaipaa kirjaa.
Kas nyt mä tahdon tanssia,
Jos suinkin kengät kestää,
Nyt on mulla mieli marssia,
Jos ei waan wanhuus estä.
Kun ennen wiulut winkasi,
Huonotkin silloin yr´tti;
Kun pelimannit pelasi,
Wanhatkin wähän hyppi.
Myös mieli nuorten tekeepi,
Kun wiulun äänen kuulee,
Ja naurusuulla näkeepi,
Että wanhat tanssiin tulee.
Pojat ne polskan hyppelee,
Waan wanhat sinne tänne
Nurkasta nurkkaan kiitelee,
Yhteenpä tuokin käynee.
Pojat ne ensin pyytäwät
Sulhasta suosiolla,
Wäkisin wiimein wetäwät,
Jos ei hän tahdo tulla.
Morsianpiiat puhuwat:
"Eiköhän me jo mennä!"
Waan yritykset wiipywät
Likellen illan päiwää.
Isäntä itse ilossaan
Istuu putelin wiereen,
Kurkisteleepi kuppiaan,
Mielessä mitä lienee.
Hän taiten kantaa, kallistaa
Kullenkin kupin wiinaa,
Käskee myös ottaa palasta
Sen jonka mieli pitää.
Wiina se sitte wälehen
Nostaapi ilon wallan,
Ja laulu yltyy äänehen,
Wa ralla ralli ralla.
Mut joka paikat pahentaa
Ja räyhyää ja ryskää,
Sen miehet wäestä wähentää,
Ja pojat poijes wiskaa.
Waan minä wainen yritän
Sulhasen kanssa tanssiin,
Oluttakin, jos taritaan,
Ensin kulahuttaisin.
Nyt mielelläni lähdenkin
Jos aiwan yksinäni,
Waan täytyy tulla muidenkin,
Kun nousi pelin ääni.
Kuolemasta
Kaikki luonto kauhistuupi
Kuolon tullessa tupahan,
Hellä luonto hämmästyypi
Tuohon tuimahan tapahan,
Kun ei walta wanhemmilla
Yksin lastensa ylitse,
Eikä puolta puolisolla
Toisen puolesta puhua;
Ei ole lapsilla lakia,
Wiepi wanhemmat molemmat,
Lyöpi kuolema kumohon.
Tämän Aatami aloitti,
Luoja lopun tietäneepi,
Aatami isä imeisten,
Eewa äiti ensimmäinen.
Ei ole sitä sanottu,
Kumpi heistä ensin kuoli,
Siitä waan on wahwa tieto,
Ett´ on kuollut kumpainenkin.
Muut ne menewät perässä,
Warsin waipuwat sekaisin,
Niinkuin ilmassa itikat.
Kaks on miestä kaikkinansa,
Ne on Enok ja Elias,
Jotk´ on päässyt kuolematta,
Tuskin kolmatta tuleepi.
Laulu, olut ja wiina
Löytyypi kultaa kupiksi,
Jos talonpoika tahtoo,
Hopiata housun napiksi,
Ken kaluksi sen tahtoo;
Löytyy myös sanoja wirsiksi,
Kun etempätä etsii,
Ja laitteleepi lauluiksi,
Runoiksi tehdän wiitsii.
Waan aina tulee waroa
Ne monet wäärät wärsyt,
Ett´ei laki sua sakoita,
Ja pane pahat reisut;
Niin saatkin laulaa helistää,
Ett´ oikein seinät soipi,
Olutta juoda wälistä,
Kuin kallo kantaa woipi.
Se mielen tanssiin taiwuttaa,
Myös antaa wähän woimaa;
Kyll´ uni muuten saawuttaa,
Jos wälill´ ei saa hoiwaa.
Ja tekin, neidet naitawat!
Sen kernahasti suotte,
Myös olette yhtä taitawat,
Jos itse wähän juotte.
Miehellen ei tuo mitään tee,
Jos ryypyn, kaksi ottaa,
Waan kolmas mieltä koittelee,
Ja neljäs älyn woittaa.
Wiinasta ei tule wiisaus,
Kun sitä paljon ryyppää,
Waan kewyt mieli, kerkeys
Sen kanssa olla pyytää.


In Association with Amazon.com


Some rights reserved Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen. Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008


Creative Commons License
Authors' Calendar jonka tekijä on Petri Liukkonen on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi (Finland) lisenssillä.
May be used for non-commercial purposes. The author must be mentioned. The text may not be altered in any way (e.g. by translation). Click on the logo above for information.